Olavi Saarinen, 11, on liukumäenlaskun uusi Suomen mestari!

Huimala

Huimalassa järjestettiin eilen ystävänpäivänä liukumäenlaskun epäviralliset SM-kilpailut. Kisat laskettiin Suomen pisimmässä, yli 70 metriä pitkässä sisäliukumäessä. Jokainen SM-laskusuoritus valokuvattiin ja voittajan valitsivat suosikkitubettajat Deata, Siruaurora sekä Miklu laskijoiden tekemien tuuletuksien perusteella.

Voittajaksi kruunattiin tänä vuonna helsinkiläinen Olavi Saarinen, 11.

– Tuntuu kyllä ihan kivalta olla Suomen mestari. Uskon, että voiton ratkaisi lopun kuperkeikka, parkouria harrastava Olavi kertoi tuoreeltaan voiton jälkeen.

Voittaja sai kaiverretun palkintopokaalin, Huimalan kymmenen kerran sarjakortin sekä pulkan ulkona tapahtuvia laskuoperaatioita varten. Kisaan osallistui yhtensä 249 laskijaa.

– Huimala täyttyi ennätysnopeasti tunnissa. Paikalla oli noin 800 vierasta, lapset tapasivat hyväntuulisina idoleitaan ja kaikilla tuntui olevan hyvä mieli, Huimalan toimitusjohtaja Kimmo Stude kertoo.

Kiitos kaikille mukana olleille!